Merkityskeinen ajattelu perustuu oikeastaan sille että merkityksen käsitteen kaksi eri käyttötapaa suruttomasti sotketaan keskenään. Jollakin asialla voi olla merkitys tai tarkoitus yksittäiselle henkilölle psykologisessa ja elämänkatsomuksellisessa mielessä, voidaan kysyä mikä on elämän merkitys. Toisaalta käsitteillä on merkityksensä joka meidän on ymmärrettävä jotta voimme käyttää niitä oikein ja kommunikoida toistemme kanssa. Merkityskeskeisen kehittämisen ytimessä on ajatus että näiden kahden merkityksen käsitteen välinen suhde ei ole etäinen, jopa homonymian kaltainen, vaan ne liittyyvät läheisesti toisiin. Siksi merkityskeskeisyydessä ammenetaan sekä ajattelusta joka tarkastelee merkitystä semanttisena ilmiönä, että ajattelusta jossa merkitystä lähestytään henkilökohtaisen merkityksellisyyden suunnalta. Semanttiselta, eli kielellisen merkityksen kannalta keskeisiä viime vuosisadan innovaatioita oli omilla tahoillaan Fregen ja Husserlin kehittelemä ajatus lauseen merkityksen hahmottaminen totuuden käsitteen kautta. Avain lauseen merkitykseen oli siinä asiantilassa joka tekee lauseen todeksi, Tämä merkityksen käsitteellistämisen tapa oli ennne kaikkea suunnattu aikakautensa vallitsevaa psykologistista ajattelua vastaan. Psykologismi selitti kielellisten ilmaisujen merkityksen henkilöiden sisäisillä tiloilla.
Wittgensteinin myöhäisempi ajttelu aiheutti analyyttisen filosofian piirissä aaltoja kyseenalaistamalla totuusehtosemantiikan soveliaisuuden ja kaikkivoipaisuuden varsinkaan luonnollisten kielten merkityssuhteiden selittämisessä . Wittgenteinin keskeisenä ideana on kielen käytännöllisen luonteen korostaminen. Kielen pääasiallisena tehtävänä ei ola asiaintilojen representaatio, vaan kieltä käytetään todellisessa historiallisessa ja kulttuurisessa kontekstissa hyvinkin erilaisiin tarkoituksiin. Merkityksen kontekstisidonnaisuus, se että ymmärtäminen edellyttää taustaoletuksia joita ei jäännöksettä voi löytää kielellisen ilmauksen ja maailman ilmiöiden välisistä referenssisuhteista asettaa kauskantoisia haasteita myös tieteen yhtenäisyyden projektille.
Peter Winch teoksessaan The idea of a social science (1958) vetää yhtäläisyyksiä toisaalta Wittgensteinin filosofisen hasteen ja ja niitten näkemysten välillä jotka ovat korostaneet ihmisiä koskevan ns. henkitieteiden ja luonnontieteen välistä eroavaisuutta. Winch rakentaa siltaa Wittgensteinin ja Max Weberin sosiologisen toimintateorian välillä säännön seuraamisen käsitteen avulla. Wittgensteinille säännön seuraaminen oli tärkeä esimerkki toiminnasta joka on avoin erilaisille tulkinnoille. Samalla lailla sosiaalisen toiminnan todellinen merkitys on ainoastaan täysin selvä sille joka itse osallistuu siihen tai voisi osallistua. Seuraavan askeleen ottaminen, numerosarjan jatkaminen edellyttää toiminnan idean oivaltamista. Aivan niinkuin niinsanottua älykkyyttä vaativat tekstit jossa jotain sarjaa on jatkettava itse asiassa testaavat hyväntahtoisuuttamme testin laatijan aikomusta kohtaan.
Sosiaalinen ja ymmärtäminen ovatkin kaksi käsitettä jotka ovat mekityskeskeisen kehittämisen ytimessä.
Jatkuu…